On ollut outo olo. Tai ei se edes ehkä ole outo. Mikä on outo? On vain niin vaikea saada ajatuksiaan sanoiksi. Tuttua monille varmasti.

Eilen.
Yhden hetken toivoin tulevani hulluksi.
Katoaisin. Omaan päähäni. Mielikuvitusmaailmaan josta tulisi minulle todellinen.
Oven suulla näyttäisin persettä kaikille muille ihmisille ja sulkisin oven.
Lukitsisin sen, sulattaisin avaimen ja tekisin siitä jotain muuta kuin avaimen. Ehkä lusikan.

Lusikalla kaivaisin tieni pääni sisään. Tekisin sinne pienen kolon.
Kolo kasvaisi tutkiessani uutta maailmaani.

Jos pahalle päälle osuisin kaivaisin lusikalla silmät päästäni.
Omassa maailmassani soisi aina musiikki silloin kun haluaisin.
Minun pääni on soitin. Se on kaunista.

Siellä olisi Ireneko, Ilkee-Ireneko, Kiltti-Ireneko ja Rouva-Ireneko.
Ja Minä olisin maailmani maailmanvaltias.
Minun maailmassani mikää, ei mikään olisi kiellettyä. Minä ja Me saisivat olla kaikkea mitä haluavat.

Tänään en jaksa olla täällä. Haluaisin tuonne.